Päivästä toiseen

ELÄMÄ SATULINNASSA

Elämämme Satulinnassa alkoi toukokuun puolivälissä, kun pääsimme muuttamaan uuteen, yhteiseen kotiimme. Kylläpä tuntui hyvältä hengittää maaseudun raikasta ilmaa, kuunnella lintujen laulua ja käen kukuntaa, jota en ole kuullut vuosikymmeniin. Se oli mahtava tunne sydämessäni, kun kuulin käen kukkuvan aivan lähellä.

Muutto Satulinnaan sujui hyvin ja Timon kaveri oli Timoa auttamassa muutossa, kun minä olin jo koirien kanssa uutta kotia ja ympäristöä kuvaamassa.

Timo kävi töissä Satulinnasta käsin ja aina töiden jälkeen hän toi tavaroita omalla autollaan Satulinnaan. Oli ilo ylimmillään, kun Timo saapui luoksemme töistä. Koirat juoksivat riemusta autotallille Timoa vastaan hyppien innoissaan Timoa vasten.

Olimme vasta muutaman yön viettäneet Satulinnassa, kun koimme liian raskaaksi puulämmitteisen kodin, joten Timo järjesti puukeskuslämmityksen sähkölämmitteiseksi, joka sopi meille paremmin, koska emme ole tottuneet kumpikaan lämmittämään jatkuvasti puilla ja olemme kumpikin oikeita elämän nautiskelijoita.

Tuumasta toimeen ja muutaman päivän kuluttua tulikin sähkömies jo katsomaan ja vaihtamaan pattereita ja putkimieskin kävi tekemässä omat hommansa. Siispä pian saimme nauttia sähkölämmityksestä ja elämä jatkui tasalämpöisenä. Pihalla oli entisen omistajan laittamia kasveja, joista osan revimme pois ja istutimme omat kauniit gladioluksemme pihalle kasvamaan ja tuottamaan meille väriloistoa ja silmäniloa.

Satulinna oli 50- luvun omakotitalo, jonka maalaismaisemaan kuului myös navetta, traktoritalli ja iso liiteri polttopuineen. Talo oli väriltään kartanonkeltainen ja ikkuna- ja ovipielet olivat valkoiset.

Talo oli kaksikerroksinen ja alakerta käsitti tuolloin kauniin pienen ulkoverannan, eteinen, kaksi makuuhuonetta, kodinhoitohuone, pesuhuone ja sauna sekä olohuone, jossa leivinuuni ja kodin sydän eli keittiö. Talon takaosassa eli eteläpuolella oli isokokoinen veranta, jossa mahtui hyvin syömään ja kahvittelemaan. Yläkerrassa oli kaksi huonetta, joista toinen oli meille tietokonehuone ja toinen makuuhuone. Keittiön ikkunasta näkyi Koskelankyläntielle ja makuuhuoneesta näkyi pihalle ja olohuoneen ikkunasta avautui kaunis peltomaisema runsaine kukkineen mm. niittyleinikkejä, kissankelloja, päivänkakkaroita, pillikkeitä, apiloita ym.

Timo ajeli töihin jo aamulla aikaisin ja tuli vasta illalla kaupan kautta kotiin. Mutta lomiakin toki oli ja Timo päätti jo Onnelassa ollessamme, että hän jää töistä pois, jotta saisimme viettää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä. Ja kesä tuli ja meni. Kävelimme pellon pientareita ja katselimme kauniita Jumalan luomia kukkia ja sitä luontoa, joka meille oli annettu Satulinnan ympärille. Ja vihdoin koitti sitten kauan kaivattu elokuu, jolloin Timolla oli töissään hänen läksiäisensä. Hän sai läksiäislahjaksi kauniin rannekellon ja kauniin kukkakimpun sekä osuvasti kirjoitetun runon, jonka oli hänen työtoverinsa kirjoittanut ja jotka kaikki muistot tallensimme videonauhalle. Timo osti videokameran heinäkuussa ja näin saimme ikuistettua sekä luontoa että omaa elämäämme nauhalle ja jota voi sitten myöhemmin katsella. Linnut lauloivat ja kukat kasvoivat hyvin. Tiikerinliljat loistivat väriloistoaan sekä kiviröykkiön penkissä että autotallin seinustalla. Meillä oli tieltä noin 100 metrin matka Satulinnaamme, joten laitoimme kolmen amppelin telineitä molemmin puolin kujaamme ja rappujen molemmin puolin laitoimme kaksi kuuden amppelin telinettä. Valitsimme amppelikukiksi punaisia ruusubegonioita, jotka loistivatkin hyvin voivina aina syksyyn asti. Gladiolukset kasvoivat navetan seinustalla ja lyhtypylvään juurella. Ja kun näin ensimmäisen nupun alun gladioluksessamme, niin innoissaan huusin siitä heti Timolle. Ja riemuitsimme nupun aluista yhdessä aivan kuin olisi jotain ihmettä tapahtunut. Mutta meille se oli ihme, koska olimme itse istuttaneet kaikki kukkasipulit maahan ja kastelimme niitä ja joka aamu, päivä ja ilta me kiersimme ihailemassa samat kukan alut. Meillä molemmilla on niin mahtava tunne sydämissämme, kun kasvattamamme kukat kasvoivat ja voivat hyvin.

Kesä meni nauttien takakuistilla jäätelöä ja kahvia. Sanoin monesti Timolle, että jonain päivänä tämä kuisti on vielä lämmin ja umpinainen, jossa me voimme nauttia kahvista ja aterioista läpi vuoden ihaillen samalla kauniita maisemia eri vuodenaikoina.

Eräänä kauniina päivänä Timo alkoikin miettiä jo etukuistin lämpimäksi laittamista, jotta talven viima ja kova pakkanen ei pääsisi sisälle asti. Ja jälleen tuumasta toimeen ja Timo sai kuin saikin vihdoin firman, joka tekisi kyseisen kuistin lämpimäksi vielä ennen talvea. Pian Satulinnaan saapuikin mies mittaamaan ja tekemään tarjousta kyseisestä muutoksesta. Samalla hän katseli keittiömme kaappien ovia, jotka olivat vielä 70-luvulta. Niinpä päätimme, että keittiökin saa kaappeihinsa uudet ovet samalla kun etukuisti tehdään lämpimäksi. Timo oli ostanut uuden pyykinpesukoneen, joka tuotiin suoraan Satulinnaan ja kyllä oli ilo pestä pyykkiä uudella, nykyaikaisella koneella ja kuivattaa sitten pyykit ulkona.

Samoin Timo osti uuden uunin Satulinnaan, koska vanha hella oli loppuun kulunut eikä siinä ollut edes uunin luukussa olevaa kahvaa, joten paistinuunin luukkua oli hyvin vaikea saada auki.

Meidän remonttimme laajeni nyt kuitenkin vieläkin laajemmaksi, koska päätimme uusia myös pesuhuoneen ja saunan. Myös edellisen putkimiehen ja sähkömiehen jättämät jäljet oli maalattava ja tapiseerattava niistä kohdin, mistä puukeskuslämmityspatterit oli otettu pois. Tämän jälkeen remontti laajeni vielä takakuistiinkin ja päätimme tehdä siitä tässä vaiheessa jo lämpöisen huoneen eli ruokailuhuoneen. Kyseinen remontti kesti yhdeksän viikkoa ja oli siinä kestämistä ja sinä aikanakin tapahtui jo paljon kaikenlaista.

Tarkoituksemme oli lähteä katsomaan Etelä-Suomea ja käydä lasteni luona, mutta minä tulin juuri silloin kipeäksi ja sain kovan kuumeen, joten matkamme peruuntui ja kaikki majoituspaikat piti myös peruuttaa. Minä taistelin lääkärin määräämien lääkkeiden ja kuumeen kanssa.

Kaunis kesä oli parhaimmillaan ja minun oli vain maattava sängyssä kuumeessa. Katsoin aina välillä, kun jaksoin, makuuhuoneemme ikkunasta, miten monta gladiolusta jo kukkii. Se väriloisto oli todellakin kaunis.

Minun kuumeeni kesti ja kesti ja oloni kävi yhä tukalammaksi. Niinpä Timo soitti lääkärille, joka oli määrännyt lääkkeet minulle ja kysyi, mitä pitäisi tehdä. Lääkäri käski viedä heti ambulanssilla sairaalaan, koska kuume oli jatkunut jo kaksi viikkoa ja se ei ollut oikeaa enää. Timo tilasi ambulanssin ja kylläpä tuntui vaikealta ja haikealta lähteä yksin sairaalaan ja jättää kaikki rakkaani Satulinnaan. Kaipasin heitä kaikkia niin valtavasti. Minulla oli kuumetta liki 39 ja verenpaineenikin oli 170/110. Viimein pääsin sitten yöllä tarkkailuosastolle, jossa huonoilla voimillani jouduin viettämään viikon, kunnes minut siirrettiin sisätautiosastolle, jossa

edelleen kuume jatkui. Siellä minusta otettiin paljon kokeita, mutta mitään erityistä syytä ei löytynyt kuumeeseen. Sain vain kuulla, että se on vain virus kuumetta, joka kestää noin 4-5 viikkoa ja sitten vain häipyy itsestään pois. Se oli raskasta aikaa niin minulle kuin Timollekin, joka jäi yksin Satulinnaan koirien kanssa remontin keskelle. Tällä osastolla vietin kolme pitkää ja tuskallista viikkoa, josta ajasta olin vain viikon ilman kuumetta. Soittelimme useita kertoja päivässä toisillemme ja Irene ystävämmekin Australiasta asti soitti minulle muutamia kertoja ja mailasi useita kertoja päivässä Timolle. Olin monesti niin maassa, että minä aivan itkin, kun pelkäsin, että minulla oli jotain vakavaakin, kun kuume oli jatkunut jo useita viikkoja. Mutta Timolta sain voimia ja uskoa huomiseen ja Timo kävi minua nopeasti katsomassa joitakin kertoja viikossa, kun koirien ei tarvinnut olla yksin, koska remonttimiehet olivat siellä. Näin kului sairaalassa kolme viikkoa ja vihdoin koitti onnen päivä niin minulle kuin myös rakkaillenikin, kun pääsin pitkän ja kaivatun odotuksen jälkeen kotiin rakkaitteni luokse. Kun tulin kotiin, niin olin kuitenkin vielä heikossa kunnossa ja Timo auttoi minua taluttaen minua uudet portaat ylös ja aukaisi oven. Ja mitä silmäni näkivätkään!

Tässäpä taas tällä erää ja tarina jatkuu huomenna jälleen. Toivotan teille kaikille turvallista päivän jatkoa melkoisen huonossa säässä ja pitäkää itsestänne huolta!

Täältä minä läksin omasta kodistani ja sain elämäni ihanimman ihmisen rinnalleni ja olen elänyt elämäni onnellisinta aikaa, joka jatkuu niin kauan kunnes meidät otetaan täältä pois ja silloinkin lähdemme käsi kädessä.

Tänne minä saavuin yhdessä rakkaani kanssa.

Näin sydämellinen talo oli meidän yhteinen Onnelamme.

Ja koiramme saivat leikkiä pihallamme vapaana ja lystiä riitti, koska heitä oli silloin neljä.

Keittiömme oli remontin jälkeen tosi kaunis ja toimiva

Ja ruokahuoneemme uudistettuna

Rakkaani syntymäpäiväruusut, joilla hänet täysin yllätin, 20 keltaista ruusua ja 10 vaaleanpunaista ruusua.

Ja tässä kirjoitin vielä kiitokseni sanoja rakkaalleni ajasta, jonka jo saimme viettää onnellisina.

Nyt toivottelen teille oikein mukavaa viikonloppua ja pitäkää itsestänne ja toisistanne hyvää huolta!

Onneksi olemme molemmat niin samanlaisia siinäkin suhteessa, että me sopeudumme hyvin pian eri tilanteisiin. Ja minullahan on hyvä olla siellä, missä minun rakkaanikin ovat.

Näimme lehdessä maatilan, joka oli noin 50 km etelään päin Oulusta. Menimme katsomaan sitä ja se miellytti heti meitä. Mutta ennen muuttoa me vietimme talvella vielä yhden yön Levillä ja Pallastunturilla ja tulimme pois Aavasaksan kautta. Koska matkakärpänen oli nyt päässyt puremaan meitä molempia ja Lappi oli lumonnut meidät täysin, niin päätimme käydä vielä Kilpisjärvelläkin, jossa vietimme ikimuistoisen ajan pari vuorokautta. Kuvasimme myös siellä paljon ja ajelimme pitkin Kilpisjärven ympäristöä. Sitten lähdönhetki koitti ja meillä olikin jo kiire katsomaan uutta kotiamme ja järjestelemään asioita ja tulevaa muuttoa. Ensimmäinen yhteinen talvemme meni siis ja tuli kevät. Lumi suli maasta pois ja aurinko paistoi lämpimästi jo Onnelan ikkunoiden läpi.

Muuttopäivä lähestyi ja meillä riitti pakkaamista ja suunnittelemista.

Annoimme uudelle kodillemme nimen Satulinna, joka todellakin oli nimensä arvoinen.

Asettauduimme taloon ja Timo suunnitteli jo keittiön remonttia ja uusien huonekalujen hankkimista, jotka kävimme yhdessä valitsemassa. Näin pikku hiljaa Timon oli revittävä äitinsä jättämät käden jäljet pois ja jatkettava uutta elämää uuden keittiömme myötä. Laitoimme kuitenkin kaikki Timon äidin kirjoittamat runot ja muistelmat ym. hyvin säilöön, koska ne ovat enemmän kuin kullan arvoisia sekä minulle että Timolle.

Näin kului joululoma yhdessä, mutta arkinen aherrus taas päätti yhteisen olomme ja Timon oli herättävä töihin joka aamu kello viisi. Näin minä jäin vielä nukkumaan koiriemme kanssa. Timo soitti aina kello 11 aikoihin, kun oli lähdössä kotiin syömään ja myös kello 3 aikaan, kun pääsi töistä jo pois.

Näin pian siis minun unelmani toteutui, että saisin laittaa hyvää ruokaa rakkaalleni, kun hän tuli luokseni syömään ruokatunnilla. Joka päivä laitoin hänelle monipuolista ruokaa ja joka kerta Timon tulessa kotiin tai lähtiessä, hän halasi minua ja se tuntui tosi hyvältä sydämessäni.

Helmikuussa oli siis keittiön remontin aika ja meidän oli mentävä evakkoon eteläsuomen asuntooni. Olimme siellä viisi vuorokautta ja sillä aikaa myös minun oli revittävä äitini kanssa yhteinen kotimme jakoon. Annoin suurimman osan tavaroistani siskolleni ja loput veimme roskikseen ja osan annoimme ystävillemme. Pakkasimme perjantaina jälleen aikaisin aamulla automme ja näin lähdimme kohti pysyvää, uutta kotiamme. Tällä kertaa matkamme kesti hieman yli 6 tuntia, mutta olo tuntui tosi hyvältä, kun tiesin koko ajan, että Timo on minulle rakkain ihminen päällä maan eikä se tunne ikinä muutu. Koirat ottivat myös Timon hyvin pian omakseen ja Timo hyväksyi kaikki neljä koiraani erittäin hyvin.

Kun saavuimme uuteen kotiimme Ouluun, niin uusi keittiömme loisti kauneuttaan. Teimme alakerran yhdestä huoneesta ruokailuhuoneen, joka yhdistyi keittiöön kaariholviaukolla. Keittiössä oli pyökki kaapit ja hellan päällä oli liesikupu, joka oli minun toiveeni ja jonka toiveen myös Timo halusi täyttää. Nyt uusi kotimme sai nimekseen Onnela.

Onnela on 50-luvun kaksikerroksinen omakotitalo, joka oli väriltään punavalkoinen ja joka sijaitsi 1000 neliön tontilla. Tonttia reunusti kauniit, isot koivut ja pihan keskiosassa oli kaunis kuusi ja lehtikuusi. Timon äiti oli istuttanut paljon kauniita kukkia pihalle mm. ruusuja, sireeneitä ym. ja piha oli erittäin hyvin hoidetun näköinen.

Talo käsitti keittiöremontin jälkeen siis keittiön ja ruokailuhuoneen ja olohuoneen keskikerroksessa, yläkerrassa oli makuuhuone ja tietokonehuone ja aivan alakerrassa eli kellarikerroksessa oli iso huone, pukuhuone, pesuhuone ja sauna. Me yhdessä Timon kanssa laitoimme kodin meidän tarpeiden mukaiseksi ja asettelimme kauniita tauluja järjestelmällisesti seinille, jotta kaikki kauniit taulut pääsisivät hyvin näkyville. Koirat nauttivat tontilla vapaana juoksemisesta, mutta kun lumikinokset olivat tarpeeksi korkeat, niin isoin villakoiramme Rosalinda nimeltään, hyppäsikin aina aidan yli vapauteen.

Eräänä päivänä Timo sanoi minulle, että jospa hankkisimme kodin jostain maaseudulta, jotta koirillamme olisi heidän haluamansa vapaus. Ja sehän sopi minulle.

Seuraavan kerran matkustimme lentäen yhdessä Tampereelle, jossa olen perheeni kanssa asunut useita vuosia. Timo tilasi jo ajoissa huoneen hotelli Ramadasta, jonne yhden tunnin lennon jälkeen ajoimmekin taksilla.

Siellä oli todellakin hyvin viihtyisää ja huonekin oli hyvin kaunis ja tilava. Myös pesutilat olivat hyvin nykyaikaiset ja kauniit. Timo siis lensi Oulusta Vantaalle ja minä menin taksilla kentälle, jossa me tapasimme toisemme ja menimme tarkastuksien kautta koneeseen istumaan vierekkäin ja minä sain taas ikkunapaikan. Jälleen sain kokea ihanan ja ikimuistoisen matkan Timon kanssa lentäen pilvien päällä kuin keinuen ja tunsin, miten hyvä ja kevyt olo minulla oli aina Timon kanssa.

Vietimme yön hotellissa ja seuraavana aamuna lähdimme ostoksille kaupungille.

Timo osti minulle kauniin, mustan, pitkän talvitakin, mustat housut sekä hyvät ja kauniit talvikengät. Ostimme myös ensimmäiseksi yhteiseksi matkamuistoksi ihanan suloisen ruttuisen koirapatsaan. Näin tämäkin ihana viikonloppu tuli vietettyä yhdessä Timon kanssa ja kotiinlähtö oli jälleen edessä sunnuntaina. Oli todellakin ihana tulla jälleen omaan kotiin, mutta kun Timon piti lähteä Ouluun asti, niin se tuntuikin tosi haikealta. Mutta sydämeeni jäi kuitenkin kauniit muistot yhteisestä viikonlopusta Tampereella.

Seuraavan matkan teimme Tallinnaan, mutta sinne lensimme lauantaiaamuna ja tulimme takaisin jo sunnuntaina. Tallinnassa kävelimme hyvin paljon ja söimme ihanissa ja romanttisissa ruokapaikoissa. Kävelimme kauniita ja kapeita kujia  ja otimme paljon valokuvia. Ostimme myös Tallinnasta muistoesineeksi kaksi kansallispukuista nukkea.

Kun tulimme kotiin, saimme kuulla, että äitini tilanne oli huonontunut ja kuumekin oli noussut. Äidin ja koirien hoitajat saivat nyt mennä koteihinsa ja Timon piti lähteä taas Ouluun, joten minä jäin yksin taistelemaan äitini kanssa hänen sairaudestaan. Muutaman päivänä kuluttua minun oli vietävä hänet sairaalaan, jonne hän sitten joutui jäämään ja tilanne huonontui lopulta niin, että äidin voimat loppuivat juuri joulun jälkeen ja hän pääsi isän luokse Taivaaseen.

Jouluaattoaamuna aikaisin pakkasimme automme ja koiramme ja tuppauduimme itsekin sinne ja näin alkoi matka kohti Pohjois-Suomea ja uutta kotikaupunkiani Oulua. 

Koiramme olivat ensimmäistä kertaa autossa näin pitkän matkan, mutta hyvin he jaksoivat yhdellä paussilla matkustaa lähes 7 tuntia. Kuuntelimme autossa radiota, josta tuli kauniita joululauluja, joita itse lauleskelin ja hyräilin.

Näin saavuimme rattoisasti Ouluun Timon kotiin ja kylläpä koirilla riitti ihmettelemistä ja nuuskimista. Yläkertaan he kaikki eivät edes uskaltautuneet, vaan heidät piti kantaa sekä ylös että alas. Mutta kuitenkin hoidimme  Timon kanssa yhdessä koirien tutustumisenkin ja annoimme heille aikaa tutustua uuteen tulevaan kotiinsa.

Ja edelleenkin tarina jatkuu ja jatkuu....toivottavasti viihdytte elämäntarinamme parissa!

Kun astuimme Oulun lentokentälle, minulla oli hyvin vahva ja luottavainen tunne Timoa kohtaan. Hän oli ihana ja luotettava ihminen jo alusta alkaen. Saavuimme taksilla Oulun esikaupunkiin Nokelaan, jossa Timon kaunis, 50-luvun omakotitalo sijaitsi.

Timon omakotitalo oli hyvin kaunis, 50-luvun omakotitalo, joka oli väriltään punainen ja jossa oli valkoiset puitteet ja talon yläosa. Timo aukaisi oven ja kun astuin sisään, tunsin kuinka lämmin ja hyvä olo valtasi sieluni ja ruumiini. Olin saanut kohdata hyvin hyväsydämisen ihmisen vihdoinkin kaikkien kärsimysteni jälkeen. Sisällä näki heti eteisestä, että tässä kodissa vallitsi lämpö ja rakkaus. Se kuvastui kaikesta siitä kauniista, mitä esineitä oli esillä ja tauluista ja kaikesta siitä kodikkuudesta, jota talossa vallitsi.

Katseltuani hieman ympärilleni, tunsin hyvän, kotoisen kahvin tuoksun sieraimissani ja pian sainkin kutsun kahville. Siinä pienessä, mutta niin kodikkaassa keittiössä me joimme siis kahvimme ensimmäistä kertaa minun uudessa, tulevassa kotikaupungissani.

Meillä oli kuitenkin kiireinen päivä lennon jälkeen, koska meidän piti lähteä takaisin kotiin jo seuraavana päivänä. Tuumasta toimeen, me lähdimme autoajelulle. Timo esitteli hyvin tarkasti minulle kotikaupunkiaan Oulua ja sen ympäristöä. Minä pidin heti Oulun kaupungin kauneudesta ja merestä, jonka rannalla myös käväisimme. Mutta kaikki loppuu aikanaan, niin myös tämä viikonloppu ja oli aika pakata kassini ja sanoa sisimmässäni hyvästit Timon kodikkaalle kodille, jossa näkyi vielä hyvin hänen rakkaan äitinsä käden jäljet. Käännyin vielä kerran katsomaan kotia ja sanoin hiljaa, että toivottavasti vielä tapaamme ja toivottavasti jonain päivänä saan laittaa ruokaa rakkaalleni ja odottaa häntä ruokatunnilla kotiin syömään.

 Näin haikein mielin oli siis lähdettävä taas lennolle ja kotiin äidin ja koirien luokse. Kotona olikin iloinen vastaanotto, kun neljä hännänheiluttajaa juoksi vastaan hyppien riemusta.

Onneksi Timo sai olla vielä yhden yön meidän luonamme, kunnes hänenkin oli jälleen palattava kotiinsa Ouluun ja maanantaina taas työhönsä.

Näin jatkui arkinen aherrus taas meillä eteläsuomessa ja Timolla pohjoisessa. Timo soitteli minulle joka ilta ja puhuimme aina pidempään ja pidempään ja kaipaus oli kova molemmin puolin. Mutta pian taas koitti perjantai ja Timo lensi luoksemme. Minä tein joka viikonlopuksi Timolle rahkapannukakkua ja hilloa ja kermaa päällä ja leivoin myös paljon kaikenlaista pientä hyvää meille kaikille.

Ja tästä jatkuu jälleen tositarinamme huomenna! Oikein mukavaa illan jatkoa teille kaikille!

Tämä tarinamme siis jatkuu ja on tosi!

Muutaman kerran kirjoitettuaan toisilleen, Helena antoi Timolle puhelinnumeronsa ja Timo soitti lupaustensa mukaisesti joka päivä ja useitakin kertoja illassa töistä palattuaan.

Näin Helena oppi alusta asti luottamaan Timoon ja Timo Helenaan. Heidän keskusteltuaan puhelimitse joitakin kertoja, Timo päättikin eräänä viikonloppuna tulla Helenaa katsomaan. Hän toteutti sen lokakuun ensimmäisenä päivänä 2000, joka oli tuolloin sunnuntai. Timo lensi lentokoneella Oulusta  Vantaalle ja tuli sieltä taxilla Helenan luokse.

Näin he viettivät ensimmäisen yhteisen ikimuistoisen sunnuntai päivän Helenan, koirien ja Helenan äidin luona. Kun Helena alkoi laittaa ruokaa, niin heti oli Timo auttamassa ja kuorimassa perunoita. Siis jo ensimmäisenä tapaamispäivänä he tekivät kaiken yhdessä ja siitä päivästä muodostui todellakin hyvin onnellinen päivä molemmille.

Mutta koska kaikki hyväkin loppuu aikanaan, niin heillekin tuli ilta ja eron hetki. Timo lensi Ouluun tyhjään kotiinsa muistoineen ja Helena hoiti äitiään ja koiriaan muistojensa temmeltäessa aivosoluja.

Näin Timo soitti Helenalle joka päivä ja he lähettivät toisilleen ahkerasti sähköpostia.

Seuraavana päivänä Timo mailasi Helenalle viestin, että hän haluaa suunnitella yhteistä tulevaisuutta. Siihen ajatukseen myös Helena oli valmistautunut jo edellisen talven aikana, kun hänen äitinsä oli pitkään sairaalassa ja Helena oli hyvin paljon yksin ja suri äitiään.

Näin jatkui syksy ja Timo tuli joka ikinen viikonloppu Helenan luokse ja lensi taas sunnuntaina Ouluun, koska Timolla oli työnsä Oulussa.

Helenan äiti pääsi kuitenkin kovan taistelun jälkeen kotiin Helenan luokse ja aina kun Timo viikonloppuisin tuli Helenan luokse, niin he yhdessä hoitivat Helenan äitiä. Näin myös Helenan äiti tuli tuntemaan Timon ja äiti myös tiesi, että hänen rukouksensa on Jumala kuullut ja Helena ei jäisi enää yksin. Helenan äiti piti myös hyvin paljon Timosta ja oli hyvin onnellinen Helenan puolesta. Helena ja Timo matkustivat aika paljon sinä syksynä. Heidän ensimmäinen yhteinen lentomatka oli pyhäinmiestenpäivänä ja se tapahtui kohti Oulua, Helenan uutta kotikaupunkia. Matka oli hyvin jännittävä ja koirille oli hankittu hoitaja samoin kuin Helenan äidille.

Aamulla alkoi matka kohti uutta kotikaupunkia Oulua ensin taxilla Vantaan lentokentälle ja sieltä sitten oli tunnin lentomatka Ouluun, josta he menivät taxilla Timon kotiin.

Oli siis marraskuu ja pimeä aika vuodesta eikä maassa ollut vielä lunta lainkaan. Näin Helena muistelee yhteistä ensimmäistä matkaansa.

Astuimme lentokoneeseen ja kun istuimme koneessa, niin tunsin ihanan tunteen sydämessäni. Minusta tuntui kuin olisin lentänyt taivaaseen. Kone lensi pilvien yläpuolella, jossa paistoi aurinko ja kauniita pumpulipilviä näkyi koneen ikkunasta katsellessani ulos avaruuteen. Tunsin oman käteni Timon turvallisessa kädessä ja näin minun oli hyvä olla. Minulla oli vihdoinkin hyvin rakas ja tärkeä ihminen vieressäni.

Tässäpä taas tällä kertaa ja tarina jatkuu...ja jatkuu...jälleen huomenna ja joka päivä!

Toivottavasti viihdytte elämäntarinamme parissa ja voitte sielunne silmin nähdä myös kaiken kertomani, sillä tämä blogi ei hyväksy niitä vanhoja kuvia eri formaateilla tänne eikä muihinkaan blogeihini, joita olen kirjoitukseeni laittanut. Mutta kiitokset siitä, että sain edes kirjoitukseni tänne!

                                       Helenan ja Timon kohtaaminen

Olipa kerran eräässä pienessä eteläsuomalaisessa kaupungissa tyttö, nimeltä Helena ja kaukana, kaukana pohjoissuomessa poika nimeltä Timo.

Kerron nyt heidän elämäntarinansa, joka on kuin kaunis satu Prinsessa Ruususesta, joka kohtaa oman Prinssinsä.

 Helenalla oli oma tietokone, jota hän rakasti paljon. Helena on entinen toimistovirkailija ja on aina ollut kiinnostunut koneella kirjoittamisesta. Helena on saanut paljon kokea ja kärsiä elämänsä aikana ja viime vuodet hän hoiti omaa, sairasta, liikuntakyvytöntä äitiään heidän yhteisessä kodissaan. Helena kärsi yksinäisyydestään, koska äitinsä oli otettu sairaalaan. Helenalla oli tunne, että vain oma äiti ja Jumala olivat ne, jotka hänestä välittivät aidosti. Niinpä Helenalla oli tapana rukoilla Jumalaa, jotta Hän johdattaisi jonkun hyvän ihmisen Helenan luokse. Myös Helenan äiti rukoili, että Helenan ei tarvitsisi jäädä yksin, kun hänen aikansa tulee lähteä täältä.

Lapset olivat jo maailmalla ja heillä oli omat perheensä ja lapsenlapsiakin oli jo useita. Eräänä kauniina kesäpäivänä, kun Helena oli jälleen yksin koiriensa kanssa kotona, hän päätti tutkiskella tietokonettaan ja aukaisi treffimestan ja vastasi erään pojan hakuun.

Ja kuinkas ollakaan, niin poika nimeltä Timo asui pohjoisessa Oulun kaupungissa. Hän oli koko ikänsä asunut myös äitinsä kanssa ja menetettyään äitinsä, hän tunsi itsensä hyvin yksinäiseksi ja laittoi ilmoituksensa treffimestalle.

Helena siis vastasi Timon ystävän hakuun ja sai vastauksen hyvin nopeasti itselleen. Timo oli myös ollut oman äitinsä omaishoitajana kuten Helenakin oli. Ja kirjoiteltuaan keskenään jonkin aikaa, he tulivat huomaamaan, että heillä olikin hyvin paljon yhteisiä asioita. Timo piti myös paljon koirista, joita Helenalla oli neljä eli pieniä villakoiria.

He molemmat pitivät myös luonnosta ja musiikista sekä tietokoneella kirjoittamisesta. Mutta ennen kaikkea koti oli heille molemmille maailman tärkein paikka.

Ja tämä tositarina jatkuu...

Tänään on sunnuntai ja 24. päivä tammikuuta. Pakkasta on enää tällä hetkellä -9 astetta ja huomenna luvassa vielä lauhempaa. Ennusteiden mukaan tämä viikko on ainakin paljon lauhempaa kuin mitä on tähän asti ollut ja se on ainakin meille hyvä asia.

Tänään on ajatuksissa, että soittaisimme jotain ja laitamme esille sen. Mutta sitä ennen juomme hyvät latteet ja sitten pesemme ja föönaamme Justinan ja huomenna on sitten Unelman vuoro ja trimmaus onkin sitten tiistaina, joten sitten taas otan kuvia heistä.

Mutta eipä tänne tämän enempää, kun toivotan teille kaikille oikein mukavaa sunnuntain jatkoa ja pitäkää itsestänne ja toisistanne huolta!