ELÄMÄ SATULINNASSA

Elämämme Satulinnassa alkoi toukokuun puolivälissä, kun pääsimme muuttamaan uuteen, yhteiseen kotiimme. Kylläpä tuntui hyvältä hengittää maaseudun raikasta ilmaa, kuunnella lintujen laulua ja käen kukuntaa, jota en ole kuullut vuosikymmeniin. Se oli mahtava tunne sydämessäni, kun kuulin käen kukkuvan aivan lähellä.

Muutto Satulinnaan sujui hyvin ja Timon kaveri oli Timoa auttamassa muutossa, kun minä olin jo koirien kanssa uutta kotia ja ympäristöä kuvaamassa.

Timo kävi töissä Satulinnasta käsin ja aina töiden jälkeen hän toi tavaroita omalla autollaan Satulinnaan. Oli ilo ylimmillään, kun Timo saapui luoksemme töistä. Koirat juoksivat riemusta autotallille Timoa vastaan hyppien innoissaan Timoa vasten.

Olimme vasta muutaman yön viettäneet Satulinnassa, kun koimme liian raskaaksi puulämmitteisen kodin, joten Timo järjesti puukeskuslämmityksen sähkölämmitteiseksi, joka sopi meille paremmin, koska emme ole tottuneet kumpikaan lämmittämään jatkuvasti puilla ja olemme kumpikin oikeita elämän nautiskelijoita.

Tuumasta toimeen ja muutaman päivän kuluttua tulikin sähkömies jo katsomaan ja vaihtamaan pattereita ja putkimieskin kävi tekemässä omat hommansa. Siispä pian saimme nauttia sähkölämmityksestä ja elämä jatkui tasalämpöisenä. Pihalla oli entisen omistajan laittamia kasveja, joista osan revimme pois ja istutimme omat kauniit gladioluksemme pihalle kasvamaan ja tuottamaan meille väriloistoa ja silmäniloa.

Satulinna oli 50- luvun omakotitalo, jonka maalaismaisemaan kuului myös navetta, traktoritalli ja iso liiteri polttopuineen. Talo oli väriltään kartanonkeltainen ja ikkuna- ja ovipielet olivat valkoiset.

Talo oli kaksikerroksinen ja alakerta käsitti tuolloin kauniin pienen ulkoverannan, eteinen, kaksi makuuhuonetta, kodinhoitohuone, pesuhuone ja sauna sekä olohuone, jossa leivinuuni ja kodin sydän eli keittiö. Talon takaosassa eli eteläpuolella oli isokokoinen veranta, jossa mahtui hyvin syömään ja kahvittelemaan. Yläkerrassa oli kaksi huonetta, joista toinen oli meille tietokonehuone ja toinen makuuhuone. Keittiön ikkunasta näkyi Koskelankyläntielle ja makuuhuoneesta näkyi pihalle ja olohuoneen ikkunasta avautui kaunis peltomaisema runsaine kukkineen mm. niittyleinikkejä, kissankelloja, päivänkakkaroita, pillikkeitä, apiloita ym.

Timo ajeli töihin jo aamulla aikaisin ja tuli vasta illalla kaupan kautta kotiin. Mutta lomiakin toki oli ja Timo päätti jo Onnelassa ollessamme, että hän jää töistä pois, jotta saisimme viettää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä. Ja kesä tuli ja meni. Kävelimme pellon pientareita ja katselimme kauniita Jumalan luomia kukkia ja sitä luontoa, joka meille oli annettu Satulinnan ympärille. Ja vihdoin koitti sitten kauan kaivattu elokuu, jolloin Timolla oli töissään hänen läksiäisensä. Hän sai läksiäislahjaksi kauniin rannekellon ja kauniin kukkakimpun sekä osuvasti kirjoitetun runon, jonka oli hänen työtoverinsa kirjoittanut ja jotka kaikki muistot tallensimme videonauhalle. Timo osti videokameran heinäkuussa ja näin saimme ikuistettua sekä luontoa että omaa elämäämme nauhalle ja jota voi sitten myöhemmin katsella. Linnut lauloivat ja kukat kasvoivat hyvin. Tiikerinliljat loistivat väriloistoaan sekä kiviröykkiön penkissä että autotallin seinustalla. Meillä oli tieltä noin 100 metrin matka Satulinnaamme, joten laitoimme kolmen amppelin telineitä molemmin puolin kujaamme ja rappujen molemmin puolin laitoimme kaksi kuuden amppelin telinettä. Valitsimme amppelikukiksi punaisia ruusubegonioita, jotka loistivatkin hyvin voivina aina syksyyn asti. Gladiolukset kasvoivat navetan seinustalla ja lyhtypylvään juurella. Ja kun näin ensimmäisen nupun alun gladioluksessamme, niin innoissaan huusin siitä heti Timolle. Ja riemuitsimme nupun aluista yhdessä aivan kuin olisi jotain ihmettä tapahtunut. Mutta meille se oli ihme, koska olimme itse istuttaneet kaikki kukkasipulit maahan ja kastelimme niitä ja joka aamu, päivä ja ilta me kiersimme ihailemassa samat kukan alut. Meillä molemmilla on niin mahtava tunne sydämissämme, kun kasvattamamme kukat kasvoivat ja voivat hyvin.

Kesä meni nauttien takakuistilla jäätelöä ja kahvia. Sanoin monesti Timolle, että jonain päivänä tämä kuisti on vielä lämmin ja umpinainen, jossa me voimme nauttia kahvista ja aterioista läpi vuoden ihaillen samalla kauniita maisemia eri vuodenaikoina.

Eräänä kauniina päivänä Timo alkoikin miettiä jo etukuistin lämpimäksi laittamista, jotta talven viima ja kova pakkanen ei pääsisi sisälle asti. Ja jälleen tuumasta toimeen ja Timo sai kuin saikin vihdoin firman, joka tekisi kyseisen kuistin lämpimäksi vielä ennen talvea. Pian Satulinnaan saapuikin mies mittaamaan ja tekemään tarjousta kyseisestä muutoksesta. Samalla hän katseli keittiömme kaappien ovia, jotka olivat vielä 70-luvulta. Niinpä päätimme, että keittiökin saa kaappeihinsa uudet ovet samalla kun etukuisti tehdään lämpimäksi. Timo oli ostanut uuden pyykinpesukoneen, joka tuotiin suoraan Satulinnaan ja kyllä oli ilo pestä pyykkiä uudella, nykyaikaisella koneella ja kuivattaa sitten pyykit ulkona.

Samoin Timo osti uuden uunin Satulinnaan, koska vanha hella oli loppuun kulunut eikä siinä ollut edes uunin luukussa olevaa kahvaa, joten paistinuunin luukkua oli hyvin vaikea saada auki.

Meidän remonttimme laajeni nyt kuitenkin vieläkin laajemmaksi, koska päätimme uusia myös pesuhuoneen ja saunan. Myös edellisen putkimiehen ja sähkömiehen jättämät jäljet oli maalattava ja tapiseerattava niistä kohdin, mistä puukeskuslämmityspatterit oli otettu pois. Tämän jälkeen remontti laajeni vielä takakuistiinkin ja päätimme tehdä siitä tässä vaiheessa jo lämpöisen huoneen eli ruokailuhuoneen. Kyseinen remontti kesti yhdeksän viikkoa ja oli siinä kestämistä ja sinä aikanakin tapahtui jo paljon kaikenlaista.

Tarkoituksemme oli lähteä katsomaan Etelä-Suomea ja käydä lasteni luona, mutta minä tulin juuri silloin kipeäksi ja sain kovan kuumeen, joten matkamme peruuntui ja kaikki majoituspaikat piti myös peruuttaa. Minä taistelin lääkärin määräämien lääkkeiden ja kuumeen kanssa.

Kaunis kesä oli parhaimmillaan ja minun oli vain maattava sängyssä kuumeessa. Katsoin aina välillä, kun jaksoin, makuuhuoneemme ikkunasta, miten monta gladiolusta jo kukkii. Se väriloisto oli todellakin kaunis.

Minun kuumeeni kesti ja kesti ja oloni kävi yhä tukalammaksi. Niinpä Timo soitti lääkärille, joka oli määrännyt lääkkeet minulle ja kysyi, mitä pitäisi tehdä. Lääkäri käski viedä heti ambulanssilla sairaalaan, koska kuume oli jatkunut jo kaksi viikkoa ja se ei ollut oikeaa enää. Timo tilasi ambulanssin ja kylläpä tuntui vaikealta ja haikealta lähteä yksin sairaalaan ja jättää kaikki rakkaani Satulinnaan. Kaipasin heitä kaikkia niin valtavasti. Minulla oli kuumetta liki 39 ja verenpaineenikin oli 170/110. Viimein pääsin sitten yöllä tarkkailuosastolle, jossa huonoilla voimillani jouduin viettämään viikon, kunnes minut siirrettiin sisätautiosastolle, jossa

edelleen kuume jatkui. Siellä minusta otettiin paljon kokeita, mutta mitään erityistä syytä ei löytynyt kuumeeseen. Sain vain kuulla, että se on vain virus kuumetta, joka kestää noin 4-5 viikkoa ja sitten vain häipyy itsestään pois. Se oli raskasta aikaa niin minulle kuin Timollekin, joka jäi yksin Satulinnaan koirien kanssa remontin keskelle. Tällä osastolla vietin kolme pitkää ja tuskallista viikkoa, josta ajasta olin vain viikon ilman kuumetta. Soittelimme useita kertoja päivässä toisillemme ja Irene ystävämmekin Australiasta asti soitti minulle muutamia kertoja ja mailasi useita kertoja päivässä Timolle. Olin monesti niin maassa, että minä aivan itkin, kun pelkäsin, että minulla oli jotain vakavaakin, kun kuume oli jatkunut jo useita viikkoja. Mutta Timolta sain voimia ja uskoa huomiseen ja Timo kävi minua nopeasti katsomassa joitakin kertoja viikossa, kun koirien ei tarvinnut olla yksin, koska remonttimiehet olivat siellä. Näin kului sairaalassa kolme viikkoa ja vihdoin koitti onnen päivä niin minulle kuin myös rakkaillenikin, kun pääsin pitkän ja kaivatun odotuksen jälkeen kotiin rakkaitteni luokse. Kun tulin kotiin, niin olin kuitenkin vielä heikossa kunnossa ja Timo auttoi minua taluttaen minua uudet portaat ylös ja aukaisi oven. Ja mitä silmäni näkivätkään!

Tässäpä taas tällä erää ja tarina jatkuu huomenna jälleen. Toivotan teille kaikille turvallista päivän jatkoa melkoisen huonossa säässä ja pitäkää itsestänne huolta!