Tänään aamu aukeni aurinkoisena ja yöllä on ollut pakkasta, kun aamullakin oli vielä -3 astetta ja maa ja katot ovat huurussa. Mutta on ihanaa, kun aurinko paistaa ja on kuivaa. Huomenna on taas luvassa sateita ja niitä tulee jälleen monena päivänä.
Eilen järjestelin valokuvia isosta laatikosta ja siinä menikin koko päivä, koska tämä Onnenpesämme on sen verran pieni, niin ei voinut jatkaa seuraavana päivänä, kun tavaroita oli pitkin ja poikin. Mutta nyt olen saanut skannattavat valokuvat erikseen ja tavarat on kaikki jälleen järjestyksessä ja omilla paikoillaan.
Minun pitää pian alkaa valmistaa villatakin hihoja, koska nyt on niin kirkas päivä kutoa tummansinistä lankaa. Huomenna ei taas hyvin näe kutoa, niin voin tehdä jotain muuta.
Eilen olimme saunassa ja kyllä otin taas kovat löylyt. Mutta isovarpaani ei saunasta pitänytkään, vaan alkoi punaisena vihoitella minulle ja tuotti minulle kipuakin. Enhän sitä voinut tietää. Mutta heti laitoimme tippoja siihen ja nyt aamulla oli jo rauhoittunutkin, joten päätimme, että ensi viikolla emme menekään saunaan ettei varpaani tarvitse siitä vihotella. Sen verran on varpaani vielä tulehtunut, että sitä pitää hoitaa ja otan antibioottiakin kahdesti päivässä, joten kyllä se siitä vielä paranee.
Tänä aamuna sain Brasiliasta jälleen mailin ja nyt on odotettavissa, että ystävämme soittaa suomalaisia lauluja nuoteista, joita hänelle lähetimme ja hän myös nauhoittaa niitä ja lähettää meille. Se on ihanaa se! Ja lisää lähetämme aivan varmasti.
Ja kun eilen katselimme Brasilian kuvia, joita emme kuvina ole katselleetkaan näiden kuuden vuoden aikana muutoin kuin nauhalta, niin kyllä tuli taas ikävä sinne Paratiisiin. Mutta on hyvä olla, kun tiedämme, että jonain päivänä me sinne menemme ja siellä on hyvät ystävämme odottamassa meitä ja siellä odottaa myös oma tuleva kotimme. Oijoi, miten sinne kaipaankaan!
Mutta meillä on vielä nämä rakkaat mussukkamme, joita emme jätä, joten päivä kerrallaan menemme ja aika näyttää, mitä tuleman pitää. Justina voi hyvin ja on pirteä vekkuli ja samoin Unelmakin on reipas, vaikkakin Unelmalla on diabetes nyt kolmatta vuotta ja annamme hänelle edelleen insuliinia kahdesti päivässä. Onneksi hän tietää ajan, milloin se lääke annetaan ja osaa olla paikallaan, tosin minä pidän hänen leuastaan kiinni, kun mieheni pistää. Mieheni on hyvä pistäjä, sillä hän pistää minullekin joka ilta insuliinia eikä se satu ollenkaan.
Mutta nyt on aika siirtyä muihin toimiin, joten toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja aurinkoista perjantaita!